Pohjoismainen sydän, kansainväliset hartiat: NRG avasi ovet Latinalaiseen Amerikkaan

Maailmantilanne muuttuu ja haastaa, mutta NRG:n strategia pelastusalan johtavana paloauto- ja järjestelmätoimittajana kasvattaa jalansijaa kotimaan lisäksi kansainvälisillä markkinoilla. Suomi-kuvaa siivittävät sisu ja luottamus, mutta kilpaillulla toimialalla on erottauduttava valikoimalla ja työn laadulla, älykkäällä teknologialla sekä kokemuksella – asiakaslähtöistä palvelua painottaen.

– Laaja kokemus kansainvälisiltä markkinoilta, kuten Euroopasta ja Kiinasta, on opettanut meidät yrityksenä operoimaan ketterästi ja tunnistamaan asiakkaidemme paikalliset vaatimukset. Valmistamamme ajoneuvot ovat esimerkiksi teknisempiä, kevyempiä ja siten ruuhkaisissa miljoonakaupungeissa kätevämpiä jenkkistandardeihin verrattuina, kiteyttää NRG:n myynti- ja markkinointijohtaja Marko Kärkkäinen.

“Haimme yhden toimittajan palvelutaloa”

Latinalaisessa Amerikassa asuu miljoonia ihmisiä, joten puhutaan mittavista markkinaluvuista. Koronan kurittamalla alueella ovat onneksi kaikki ennusmerkit elpymisestä jo näkyvissä.

– Maat ovat myös hyvin eurooppalaisia ja ilmapiiriltään yritysmyönteisiä. Tällä hetkellä NRG:llä on paikallisia yhteistyökumppaneita Uruguayn lisäksi Chilessä. Keskusteluyhteys on avattu myös Brasiliaan, joka kuuluu maailman kymmenen suurimman talousmaan listalle.

Menestyvään liiketoimintaan ja pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ei ole oikopolkua. Luottamus kumpuaa NRG:n asiantuntijuudesta sekä palosta sitoutua projekteihin alusta loppuun. Edelläkävijän tehtävänä on myös ymmärtää paikalliset toimintavat sekä haastaa itsestäänselvyydet yhdessä.

– Valitsimme kumppaniksi NRG:n, koska halusimme löytää yhden katon alta kaikki ratkaisut pelastusajoneuvojemme jokaiseen tarpeeseen. Myös nostolavojen kehittynyt teknologia sekä ruostumattomasta teräksestä valmistettujen runkojen vahvuus erottavat NRG:n muista eurooppalaisista valmistajista, kehuu chileläisen Ferexpontin toimitusjohtaja Raimundo Aranguiz.

Menestystekijänä edistyksellinen tuotekehitys

Nordic Rescue Group on kolmen alansa johtavan yrityksen summa: selkärangan muodostavat vientiveturina tunnettu Vema Lift Oy, yli 2000 palastusajoneuvoa Suomeen ja maailman markkinoille toimittanut Saurus Oy sekä vuodesta 1995 Skandinaviassa operoinut ja kansainvälisestikin tunnettu ruotsalainen Sala Brand Oy

– NRG:n ehdoton vahvuus on laaja-alainen talon sisäinen osaaminen sekä tietotaito erilaisista tuotesegmenteistä. Myös tarjoamamme kattava jälkihuolto koulutuksesta ympärivuorokautisesti toimivaan tukijärjestelmään on yksi tulevaisuuden globaaleista markkinointikohteista, Kärkkäinen kertoo. 

NRG:lle kumppanuus merkitsee luottamuksellista yhteistyötä, joka kasvaa avoimesta vuorovaikutuksesta sekä rohkeudesta oppia yhdessä.

– Tavoitteemme on pitkäaikaisen asiakassuhteen vakiinnuttaminen. Tällä hetkellä kansainvälisistä organisaatioista vain NRG pystyy tarjoamaan edistyksellisiä pelastusajoneuvoja sekä kehittämään uusia tuotesegmenttejä, joilla mahdollistamme kasvun myös tulevaisuudessa, Ferexpontin toimitusjohtaja Aranguiz painottaa.

Urakoitsijoiden iRange-mallisto uusilla urilla

Palo- ja pelastusalan huippuammattilaisten verkosto vie laadukasta Suomi-kuvaa maailmalle joka päivä. Kotijoukoille NRG:n kansainväliset kumppanuudet konkretisoituvat työpaikkoina sekä investointeina esimerkiksi Veman uuteen tehtaaseen Kaarinassa, Varsinais-Suomen talousalueella.

– Tulemme panostamaan myös “sinisen linjan” iRange-mallistoon, joka on suunniteltu urakoitsijoille monipuoliseen ammattikäyttöön. Palo- ja pelastusautoihin verrattuna urakkamarkkinat ovat enemmän kilpailtuja, mutta laitteistot nopeammin valmistettavissa. Näin saamme hyvin tasapainotettua tuotantoa, Kärkkäinen päättää.

Teemmekö me yhteistyötä tulevaisuudessa? Tutustu asiakkaidemme kiittelemään toimitusjärjestelmään tai lue lisää referensseistämme.